Erä- ja Hevospalvelut Huttunen Ay

Yrittäjänä toimii Petri Huttunen, jolla on vankka kokemus kalastuksen ja metsätyksen parissa. Petri on toiminut kalaoppaana jo yli 20 vuotta mm. Tervon Lohimaassa.

 

Monipuoliset erätaidot on karttuneet jo pienestä pojasta lähtien. Petri pystyy loihtimaan herkkulliset ateriat eräretkiltä saaduista saaliista. Hän on suorittanut 2015- 2016 ohjelmapalveluntuottajakoulutuksen.

Hevospuolen kokemusta on karttunut omistajana ja kasvattajana useita vuosia. Tällä hetkellä omistuksessa on kolme siitostammaa. Tulevaisuudessa on tavoite laajentaa jalostustoimintaa uusien siitostammojen myötä. 

Metsästyskäytössä meillä on kaksi

riistalinjaista labradorinnoutajaa.

Kalustoon kuuluu Buster XL ja pienempi moottorivene kalastukseen. Lisäksi käytössä on mönkijä ja kaksi moottorikelkkaa.  

Järjestämme sorsa- ja kyyhkyjahteja omalla 5 hehtaarin metsä- ja kosteikkoalueella. Lisäksi mahdollisuus kanalintujahtiin.

Talvella järjestämme pilkki- ja verkkoretkiä.

Meiltä saa myös Ihonlinen kautta myytäviä tuotteita.

www.ihonline.fi

Osoite

Alppilantie 3

77700 Rautalampi

Puhelin

+358 50 5904 313

  • Facebook Long Shadow
Yritys

Erä- ja Hevospalvelut

Huttunen Ay

Sosiaalinen media